Tässä blogissa Sirkushevoset sairastaa-hankkeesta kertovat Keravan taidemuseo, hankkeen kummiluokka Keravan Keskuskoulun 5b, ja Metropolia AMK:n esinekonservointilinjan opiskelijat.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mitä konservointi on ja miten se eroaa restauroinnista?

Monelle etenkin museoalan ulkopuoliselle on epäselvää mitä kaikkea konservointi pitää sisällään, tai mitä konservaattori ylipäätään tekee työkseen. Konservointi terminä sekoitetaan usein myös restaurointiin, joka kyllä sisältyy konservoinnin kenttään. Monelle ensimmäinen ajatus lienee, että konservaattorit korjaavat vanhoja esineitä. Joskus asiasta puhuttaessa  ihmisille tulee omituinen ilme kasvoilleen, ja he kysyvät varovaisesti "Opiskeletko sinä siis eläinten täyttäjäksi?". Konservointi sanana viittaa myös suojeluun (englannin "to conserve" = "säilyttää, suojella, säästää"), mutta me konservattorit emme säilö kokonaisia luonnonpuistoja museoihin. 

On totta, että joskus konservoitavat objektit joudutaan korjaamaan. On myös totta, että esimerkiksi luonnontieteellisten museoiden täytetyt eläimet on tehnyt luonnontieteellisen alan konservaattori, mutta kulttuurialan konservaattori suojelee aineellista (ja aineetonta) kulttuuriperintöä. 

Kansainvälinen museoneuvosto ICOM (International Council of Museums) määrittelee konservoinnin niiksi toimiksi, jotka pyrkivät säilyttämään aineellisen kulttuuriperinnön, jotta se olisi nykyisten ja tulevien sukupolvien saavutettavissa. Konservointitoimenpiteet jaetaan ennaltaehkäiseviin ja korjaaviin toimenpiteisiin sekä restaurointiin, ja ne toteutetaan kunnioittaen konservoitavan objektin kulttuurihistoriallista merkitystä ja objektin fyysisiä ominaisuuksia. 

Usein konservaattori ei siis korjaa tai muuta mitään objektissa, vaan pyrkii ennaltaehkäisevästi suojaamaan objektin esimerkiksi sijoittamalla sen olosuhteisiin, joissa objektin alkanut hajoaminen hidastuu merkittävästi tai se on ilkivallan ja vahingonteon saavuttamattomissa. Esimerkkinä arkeologiset löydökset, jotka usein sijoitetaan vitriineihin tarkasti säädeltyyn mikroilmastoon puhdistettuna esimerkiksi maa-aineksesta, jotta ne säilyisivät mahdollisimman kauan, mutta löydöksien ulkoasua ei aleta parantelemaan, eikä niitä ole tarkoitus saada toimintakuntoisiksi. 

Korjaavassa konservoinnissa suoritettavat toimenpiteet kajoavat esimerkiksi objektin rakenteeseen, koska ilman toimenpiteitä objektin hajoaminen olisi välitöntä. Objektiin voidaan rakentaa tukirakenne, tai se voidaan puhdistaa orgaanisesta materiaalista, joka kiihdyttää sen hajoamista. 

Voimakkain toimenpiteistä on restaurointi, joka siis on osa konservointia, mutta erona pelkkään restaurointiin konservoinnissa tutkitaan objektin historia, dokumentoidaan tarkasti sen tila ennen ja jälkeen konservoinnin valokuvaten, ottaen materiaalinäytteitä, tutkien objektin valmistustapaa, kun restaurointi voi olla vain pintapuolista objektin kohentelua, toiminnallisista tai esteettisistä syistä. Usein kun tehdään restaurointitoimenpiteitä, objekti on jo menettänyt osan merkityksestään, esimerkiksi lasikannu on hajonnut pieniksi sirpaleiksi, eikä niiden perusteella voi päätellä minkälainen kannu on kyseessä ellei paloja liimaa takaisin yhteen. Ehkä osa kannun koristelusta on hajonnut kannun särkyessä niin pahasti, että koristelu retusoidaan uudelleen, jos tiedetään millainen se on ollut. Muutama sirpale on voinut kadota kokonaan, jolloin konvervaattori voi mahdollisesti täydentää puuttuvat osat. Tällöin konservaattori noudattaa toimenpiteissään varovaisuutta niin hyvin kuin pystyy, ja esimerkiksi liimat tulisivat olla myöhemmin poistettavissa, eivätkä toimenpiteet saa entisestään vaurioittaa objektia tai kiihdyttää sen hajoamista. 

Konservaattoria sitovat työssään eettiset säännöt, jotka pyrkivät varmistamaan, että ainutlaatuinen kulttuuriperintö ei tuhoutuisi ja että se olisi kaikkien saavutettavissa. On siis selvää, että konservointitoimenpiteitä päätettäessä ei ole mitään selkeää oikeaa tai väärää päätöstä, eikä sitä edeltävä eettinen pohdinta saa olla mustavalkoista. Menneitä konservointitoimenpiteitä saatetaan nyt kauhistella, vaikka konservaattori olisi tehnyt ne silloisen parhaan harkintansa mukaan, emmekä mekään varmasti ole immuuneja tekemään päätöksiä konservoinnin suhteen niin sanotusti ajan hengen mukaan. Päätöksiin vaikuttavat tietenkin aina myös käytettävissä olevat resurssit ja aika, mutta yksi asia on varma: hätiköidyt ratkaisut ja hötkyily ovat laadukkaan konservoinnin vihollisia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti