Tässä blogissa Sirkushevoset sairastaa-hankkeesta kertovat Keravan taidemuseo, hankkeen kummiluokka Keravan Keskuskoulun 5b, ja Metropolia AMK:n esinekonservointilinjan opiskelijat.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Opintomatkan antia



Nepo-Seppo
Nepo-Seppo oli hevosista eniten vaurioitunut. Sille oli tehty pieniä aukkoja sinne tänne sisätyöstämistä varten. Sille oli myös tehty kokonaan uusi jalka. Nepo-Sepolle oli myös leikattu aukko vasempaan lapaan, jonka kautta sille oli lisätty ruostumattomasta teräksestä tehty rintatuki. Sille myös lisättiin ruostumattomia terästankoja jalkoihin. Nepo-Sepon hännän tyvi oli hyvässä kunnossa, joten se päätettiin pitää ja kiinnittää Blancon hännän loppu. Nepo-Sepolla oli melko hyvä maali, joten Nepo-Sepon parissa oli helppo työskennellä.

Reissu kokonaisuudessaan

Menimme luokan kanssa 5.4 Saloon Kimmo ja Noora Schroderusten luo. Näimme hevoset työstövaiheessa. He myöskin kertoivat hevosten kunnostamisesta ja tulevista suunnitelmista. Näimme myös Schroderusten muita töitä ja vanhaa koulua jossa he työskentelevät.

Mikko,Joona,Tiina,Roosa,Mari

Nepo-Sepolla oli hyvä ja tukeva hännän tynkä.
Siihen sai tukevasti liitettyä Blancon vanhan hännän,
joka tynkää lukuunottamatta oli kelpo kunnossa.


Komeetta                                      

Komeetta on pisimmälle korjattu hevonen. Komeetan raajoja ei ole uusittu. Komeetan jalat olivat jo ennestään tukevat ja sen polvitaipeet on vain vahvistettu. Komeetassa oli reikiä joita oli suurennettu, että sisään saataisiin vahvikkeita. Kaikkien vasempaan lapaan oli tehty aukko, josta oli laitettu sisään vahvikkeita ruostumattomasta teräksestä. Komeetan silmiin ja reikiin oli laitettu muovia. Häntä on vahva ja hevoset saavat uudet jalustat. Komeetta saa alkuperäisen värinsä, joka oli harmaa.  

Lähdimme koulusta kahdeksalta bussilla kohti Saloa. Matka kesti 2 tuntia. Perillä meitä vastassa oli Noora ja kimmo eli hevosten kunnostajat. Meidät vietiin huoneeseen, jossa hevoset olivat kunnostettavina. Meille kerrottiin jokaisesta hevosesta erikseen, jonka jälkeen meidät vietiin yläkertaan katsomaan muita töitä. Kierroksen jälkeen lähdimme takaisin koululle, jossa koulupäivä loppui. 

By: Martta, Eetu, Janita ja Tuomo 


 
Harmalta hevoselta eli Komeetalta oli joskus korjattu oikea silmä.
Silmän korjaus alkoi vanhan paikan poistolla.

Blanco

Kävimme Salossa katsomassa sirkushevosia, jossa ne ovat juuri nyt korjattavana. Entisöijät Kimmo ja Noora olivat jo saaneet paljon aikaan. Kuten muillekin hevosille, myös Blanco on saanut uuden hännän ja jalan. Kaikkien hevosten pintamateriaaleja on paksunnettu. Korjauksessa on käytetty epoksihartsia, joka on joustavampaa kuin edellinen hartsi. Kestävä alkuperäinen muotti hevosista on helpottanut niiden korjausta huomattavasti.

Blancon vasempaan lapaluuhun tehtiin reikä, jonka kautta ruostumattomasta teräksestä tehdyt osat on laitettu sen sisään. Oikea reisi on pian valmis maalaukseen ja häntä hiontaa vaille valmis. Sieraimia ja hampaita on hiottu käsin. Nepo-Sepolle on lisäksi siirretty osa Blanco häntää.

Blancon jalkoja ollaan vielä muuttamassa. Sen korjaaminen on ollut haasteellista, koska muihin verrattuna siinä oli eniten maalikerroksia. Kun maali oli saatu rapsutettua pois, sen alta löytyi paljon reikiä. Lisäksi kaikki maalikerrokset olivat valkoisen eri sävyissä. Blancon uudeksi väriksi on valittu luonnonvalkoinen. Blancon jalusta sopii sille, koska alun perin mitat on otettu siitä. 

Salossa tutustuimme myös Nooran ja Kimmon muihin töihin. Päivämme oli erittäin kiinnostava ja opimme paljon uusia asioita. Tuskin maltamme odottaa kunnes hevoset palaavat jälleen kotiin.

Team Blanco, Gibis, Jennika, Carla, Silja ja Aaro

Blacon uusi jalka tehtiin valmiista varaosista.

Vanhassa tyngästä näkyy jalan vaahtomuovinen sisus, jonne
vahva sormenpaksuinen tukirauta oli tökätty. Rauta ei tosin ollut
kiinni missään vaan "kellui" vaahtomuovin keskellä.
Uudet tukiraudat on kiinnitetty sisältä toisiinsa.


Blacon pintaa oli jo paklailtu ja osittain hiottukin.
Hevosessa oli paljon pieniä reikiä.


Brownie Perttinen

Hevosen kuori on vain 1,5 millimetriä ohut. Jokaisen hevosen vasempaan lapaan leikattiin aukko, jonka kautta hevoseen laitettiin ruostumatonta terästä ja lasikuitukangasta. Browniella oli hyvä pinta, jonka takia sen maalipintaa ei tarvinnut raaputtaa kovin paljon. Ennen tätä kunnostusta Brownien etujalkoja oli korjattu ja ne oli laminoitu umpeen, joka vaikeutti kunnostusta. Se saa uuden hännän. Brownielle tehdään vielä pintakäsittely, se maalataan ja aukot laitetaan umpeen. Hevonen oli kiitettävän hyvässä jo lähdössä.

Olimme Salossa vierailemassa 15.4. Bussimatka oli mukava. Söimme eväät ja kuuntelimme musiikkia. Kun olimme perillä, kuuntelimme Noora ja Kimmo Schroderusta jotka puhuivat meille hevosista. He asuivat vanhassa kansakoulussa joka oli remontissa. Sisällä haisi todella voimakkaasti ja moni sai päänsärkyä. Paluumatka oli myös mukavaa.

Hevosiin tehtiin aukko, jotta niitä voitaisiin korjata sisältä päin.
Aukosta näkee kuinka ohuesta lujitemuovista ne on tehty. Ohuimmillaan
ne ovat noin 1,5mm paksuisia.

Sieltä täältä Brownietakin on jouduttu paklaamaan.
Penan kanssa ne saavat saman ruskean sävyn pintaansa hionnan jälkeen.


Brownie Penttiselle valmistettiin kokonaan uusi häntä
alkuperäisellä muotilla.

Penan korjaus

Retkellä Saloon näimme miten mm, Penaa oli korjattu. Penalla oli uusi häntä, joka on hieman erilainen kuin muilla. Penalla on myös täysin uusi jalka. Keskiosaan Penalle oli laitettu ruostumattomia terästankoja. Korjaajat olivat ihmeissään kuinka kaikkien hevosten kuoret olivat vähimmillään puolitoista milliä paksut. Kaikille hevosille oli porattu vasemman lavan puolelle aukko, jonka avulla he vahvistivat hevosia eri aineilla. Korjaajat hioivat Penan ruskeaa väriä pois, ja aikovat maalata hevosen kokonaan uudestaan suunnilleen alkuperäisellä värillä. Hevosia korjattiin vanhassa luokkahuoneessa, jossa tehdyn työn takia haisi pahalta. Pena näytti kaikin puolin jo vähän paremmalta.
Penan häntää oli korjattu aiemminkin.
Korjausten tuloksena koko hännän muoto oli muuttunut.
Penakin saa tästä syystä uuden hännän, joka on yhtä siro kuin muillakin.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

No hoof, no horse - ei se hevonen kaviotta laukkaa

Kävimme eilen kummiluokan kanssa sirkushevosten sairasvuoteella eli Kimmo ja Noora Schroderuksen luona. Kuntoutuminen oli kovassa vauhdissa, mutta valmiiseen on vielä matkaa. Uusia jäseniä oli aseteltu paikoilleen, joten kaikilla alkoi olla jo kaviot allaan.

Sirkusmuistomerkkiin oli alunperin tehty lisäosia, kuten jalkoja ja häntiä. Näiden lisäksi hevosten alkuperäinen muotti on säilytetty. Joku on siis osannut ennakoida, etteivät lujitemuoviset hevoset kestä vuosikymmenestä toiseen ilman korjauksia.

Korjauksia on toki tehty aiemminkin. Pääasiassa hevosia oli korjattu aiemmin päältä päin. Korjaukset olivat myös muuttaneet hevosten alkuperäistä ilmettä. Maalien sävyt vaihtelivat kerroksittain, osa paikoista näkyi hevosten pinnalla, Komeetalle eli harmaalle hevoselle oli tehty korjausten yhteydessä värilliset kaviot. Korjaus korjaukselta hevoset olivat muuttaneet muotoaan. Nyt tehtävissä korjauksissa palautetaan alkuperäistä ilmettä korjausten lisäksi myös poistamalla aiempien korjausten jälkiä.

Penan häntä on muiden hevosten häntiä paksumpi.
Sekin oli siis joskus korjattu.
Penaa esittelee Kimmo Schroderus


Noora Schroderus on käyttänyt Antero Poppiuksen tekemää
alkuperäistä muottia uusien häntien ja jalkojen tekemiseen.
Varaosalaatikon aarteet. Ekstrajalkoja ja häntä.
NepoSepon uudet kaviot. Vasemmalla eli hevosen oikea jalka on
uustuotantoa ja oikea on liitetty varaosista.